Siirry suoraan sisältöön
Nallikarin lomakylässä kiinteistöhuollon tiimissä työskentelee kolme robottiruohonleikkuria

ISS on tuonut annoksen robotiikkaa Oulun Hietasaaressa sijaitsevan Nallikarin lomakylän kiinteistöhuoltoon. Lomakylässä pilotoitiin viime kesänä robottiruohonleikkureita, jotka pitävät tänäkin vuonna alueen nurmet siisteinä.

Lomakausi on pian kuumimmillaan, ja Nallikarin lomakylä Oulun Hietasaaressa on valmis ottamaan vieraat vastaan. Lomakylässä suhaa kolme robottiruohonleikkuria, jotka pitävät huolen siitä, että vehreä ympäristö pysyy siistinä.

Perinteikäs lomakylä sijaitsee aivan hiekkarannan tuntumassa. Luonnonkaunis Nallikari on ollut karavaanarien ja mökkeilijöiden suosikki jo 1950-luvulta asti. Tontilla on loma- ja kesämökkejä, huviloita, yleisiä tiloja sekä alueet leirinnälle ja matkailuajoneuvoille.

ISS vastaa lomakylän ympäristön, hiekkarannan ja majoitustilojen ylläpidosta. Yhteistyö alkoi vuonna 2014, kun lomakylä tarvitsi ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa. Vuonna 2016 yhteistyö laajeni siivouspalveluihin, sillä samana vuonna valmistuneiden huviloiden ylläpito haluttiin antaa osaaviin käsiin.

Kesäisin ISS on jo vuosia hoitanut alueen ulkopuolisia viheralueita. Viime vuonna sovittiin, että ISS ottaa vastuulleen leikkuutyöt myös lomakylän aitojen sisäpuolella.

– Olemme tehneet asiakkaan kanssa tiivistä yhteistyötä pitkään ja pyrimme aina kehittämään palvelua. Kun nurmikonleikkuu tuli työlistallemme, eräässä tapaamisessa heräsi idea robottiruohonleikkureiden kokeilemisesta kohteessa, ISS:n myyntipäällikkö Jani Mustonen kertoo.

Tarkkaan suunniteltu ja oikein mitoitettu ratkaisu

Perinteiset ruohonleikkurit pitävät meteliä ja kuluttavat polttoainetta. Hiljaiset ja sähköllä toimivat robottiruohonleikkurit eivät häiritse lomailijoiden rauhaa. Ne tukevat lomakylälle tärkeitä ympäristönäkökulmia, joista kielivät kohteen saamat Green Key -sertifikaatti ja STF-merkki.

Leikkureiden käyttöönotto vaati suunnittelua ja selvitystyötä. Ratkaisun suunnitteli ISS:n kanssa paikallinen yhteistyökumppani Taisto Hirvonen Oy, joka toimitti laitteet ja niiden asennuksen. Kiinteistöhuollon suunnittelija ja laitetoimittaja määrittelivät ruohonleikkureiden toiminta-alueen ja mitoituksen niin, että ne pitävät keskeiset nurmialueet siisteinä eivätkä häiritse loma-asukkaita.

Kesäkuussa 2020 kolme robottiruohonleikkuria pääsi töihin. Kaksi toimii yhteisellä alueella, yksi omallaan. Välissä on kulkuväylä, jota robotti ei pysty ylittämään.

– Robottiruohonleikkurit ovat töissä lomakylän huviloiden ympäristössä, runsaan hehtaarin kokoisella alueella. Huvilat sijaitsevat keskellä lomakylää kulkuväylien vieressä, ja siksi halusimme, että niiden nurmialueet ovat erityisen edustavia.

Ensiaskel robotiikan hyödyntämisessä kiinteistöhuollossa

Robottiruohonleikkurit hyrräävät ympäri vuorokauden, käyvät latautumassa ja jatkavat taas työtä. Kiinteistönhoitaja seuraa laitteiden tilaa sovelluksesta, ja jos laite pysähtyy, se hälyttää työntekijän paikalle.

– Robotit pitävät alueet hyvässä kunnossa. Nurmikko pysyy siistinä ja lyhyenä ja lopputulos laadukkaana. Sähköllä toimivista laitteista ei ole myöskään meluhaittaa, Mustonen sanoo.

– Leikkureiden hiljaisuus mahdollistaa lomailijoiden pitkät aamut, ja silti alue pysyy kunnossa ja edustavana. Samalla tämä oli luontainen askel kohti yhä vihreämpiä arvoja lomakylässämme, kertoo Nallikarin lomakylän toimitusjohtaja Sirpa Walter.

Robottiruohonleikkurit ovat Mustosen mukaan tärkeä askel robotiikan hyödyntämisessä kiinteistöhuollossa. Siivouspalveluissa robotiikan käyttö on jo varsin pitkällä, ja mahdollisuuksia on moneksi myös kiinteistöpalveluissa.

Robotin tekemät työt vapauttavat kohteen työntekijöiden aikaa muuhun. Nallikarin robottiruohonleikkurit ovat Mustosen mielestä esimerkki palvelun kehittämisestä ilman lisäkuluja asiakkaalle.

– Toimistokiinteistöissä robotteja voitaisiin hyödyntää juuri ulkoalueiden ylläpidossa. Hiljaiset robottiruohonleikkurit hoitaisivat edustuspihoja ympäri vuorokauden sen sijaan, että nurmikonleikkuulla aiheutetaan melua parhaimpaan työaikaan.

Tutustu ISS:n teknisiin palveluihin >>

Liittyvät julkaisut