Lounasruoka voi olla paitsi herkullista, myös vastuullista. ISS:n ravintoloissa panostetaan kasvisten, luomun ja kotimaisten raaka-aineiden käyttöön pitkäjänteisesti. Fortezza Espoon Leppävaarassa on tästä hyvä esimerkki – asiakkaat palaavat sinne yhä uudelleen.
Lounas ei ole vain ateria, vaan mahdollisuus tehdä hyvää – niin ihmisille kuin ympäristöllekin. ISS:n ravintolapalveluissa tätä tavoitetta edistetään suunnitelmallisesti yhdessä ravintolatiimien kanssa. Tavoitteena on tarjota ruokaa, joka vähentää päästöjä, tukee luonnon monimuotoisuutta ja on samalla maukasta, ravitsevaa ja kustannustehokasta.
Espoon Leppävaarassa sijaitseva Fortezza palkittiin ISS:n vuoden 2024 ympäristötekona. Palkinnon perusteena oli muun muassa ravintolan lounaskonseptin myönteinen vaikutus ruokailijoiden ruokailutottumuksiin: lautanen täyttyy ensisijaisesti runsaasta salaattibuffetista. Lisäksi konsepti tukee ISS:n ilmastotavoitteita.
Salaattipöytä ilahduttaa runsaudellaan
Fortezzan ravintolapäällikkö Päivi Lindroos tietää, että hyvä salaattipöytä voi muuttaa koko lounaskokemuksen.
”Haluamme kannustaa ihmisiä syömään maukkaita ja herkullisia kasviksia. Runsas ja värikäs salaattibaarimme houkuttelee siihen kuin huomaamatta. Tarjoamme kasviksia ja juureksia eri tavoin, kuten paahdettuna, marinoituna, pikkelöitynä ja raasteena. Suosimme myös sesongin kasviksia. Lisäksi tarjolla on aina kasviproteiineja, kuten luomutofua, falafeleja ja papuja.
Saamme ruoastamme paljon kiitosta asiakkailtamme. Moni kertoo, ettei ole koskaan syönyt niin terveellisesti kuin meillä käydessään. Ja vaikka söisi paljon, niin silti jää hyvä ja kevyt olo.
Ruoan pitää näyttää ja maistua herkulliselta. Kehitämme reseptejä jatkuvasti ja testaamme uusia makuja. Kuten kaikki ISS:n ravintolat, käytämme paljon kotimaisia raaka-aineita ja luomua. Leivomme esimerkiksi leipämme luomujauhoista.
Hävikkiä syntyy todella vähän. Koko ISS:llä sitä vähennettiin lähes 20 prosenttia vuonna 2024. Hyödynnämme raaka-aineita monipuolisesti: esimerkiksi keitetyistä perunoista saa perunasalaattia ja salaattipöydän syömättä jääneistä tomaateista tomaattikastiketta. Jos lounasruokaa jää yli, sitä voi ostaa iltapäivällä mukaan edullisesti.”
Palaavat asiakkaat kertovat onnistumisesta
Asiakkuuspäällikkö Marjaana Kuvaja näkee, miten houkutteleva ravintola voi vahvistaa koko kiinteistön vetovoimaa. Fortezzan ovat ottaneet omakseen työpäivän lomassa lounastavat, perheet ja eläkeläiset.
”Jokainen ISS:n lounasravintola on uniikki. Siksi myös Fortezzalla on oma tarina, ilme ja konsepti.
Täydet pöydät, asiakkaiden kiitokset ja yli 95 prosentin Happy or Not -mittariston tulokset kertovat, että olemme onnistuneet rakentamaan ravintolan, johon palataan mielellään. Kiinteistönomistaja Castellumkin on ollut innoissaan siitä, miten talo on herännyt henkiin Fortezzan myötä!
Panostamme ravintoloissamme puhtaaseen ruokaan, kotimaiseen luomuun ja ilmastoystävällisiin toimiin. Paljon käytetyt raaka-aineet, kuten vilja, on jo vaihdettu luomuksi.
ISS:n ravintolat saavat toteuttaa luovuuttaan, mutta reseptejä kehitetään myös keskitetysti, jotta toimivat ratkaisut ja raaka-ainevalinnat saadaan käyttöön laajasti. Resepteissä yhdistetään yhä useammin kasvi- ja eläinpohjaisia proteiineja, esimerkiksi kastikkeissa ja laatikkoruoissa. Tuloksena on maukkaita ja ilmastoystävällisempiä vaihtoehtoja.
ISS:n työ on saanut tunnustusta: 2024 voitimme Luomu SM -kilpailun suurten yksityisten toimijoiden sarjan ja Finnwatch arvioi meidät vahvimmaksi toimijaksi lounasravintoloiden ilmastovertailussa. Fortezza palkittiin lounaskonseptinsa ansiosta ISS:n vuoden ympäristötekona.”
ISS edistää kasvisruokaa ja luomua lounas kerrallaan
- Kasvisruoan osuutta lounasravintoloissamme kasvatetaan suunnitelmallisesti. Esimerkiksi salaattibuffet-konsepti kannustaa kasvispainotteisiin valintoihin.
- Reseptejä kehitetään keskitetysti ja yhdessä ravintoloiden kanssa – maku, ravitsemus, koostumus ja ilmastovaikutukset edellä. Lounasruoista kehitetään esimerkiksi vaihtoehtoja, joissa osa eläinproteiinista on korvattu kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla, kuten kauralla ja härkäpavulla.
- Reseptit ja ruokalistat jaetaan yhteisen Aromi-järjestelmän kautta eri ravintoloiden käyttöön. Tuotannonohjaus tukee myös hävikin hallintaa ja raaka-aineiden tehokasta käyttöä.
- Hävikin määrää vähennettiin vuonna 2024 lounasravintoloissamme lähes 20 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
- Kaikki ravintoloissamme tarjoiltu liha, kananmunat, broileri, kala ja maitotuotteet ovat kotimaisia. Kaikista raaka-aineista suomalaisia on jopa 90 prosenttia.
- Luomutuotteiden osuus on nyt 5,3 prosenttia – tavoitteena 10 prosenttia. Vuonna 2024 luomun käyttö kasvoi 57 prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Luomuna ostetaan etenkin paljon käytettyjä tuotteita, kuten viljaa, maitoa ja kananmunia.
- ISS on saanut tunnustuksia työstään: Luomu SM -kilpailun suurten toimijoiden voitto 2024, vahvin toimija Finnwatchin lounasravintoloiden ilmastotoimien vertailussa 2024 ja kultataso kolmatta kertaa peräkkäin EcoVadis-vastuullisuusarvioinnissa 2025.
Tutustu Ravintola Fortezzaan täältä ja lue lisää monipuolisista ravintolapalveluistamme.