Siirry suoraan sisältöön
Vuoden 2023 Omena-finalistit!

ISS:n Omena-ohjelman tarkoitus on antaa tunnustusta ja palkita esimerkillisiä työntekijöitä, jotka tuottavat erinomaisia palvelukokemuksia ja tukevat omalla työllään asiakkaan liiketoiminnan kehittymistä.

Omena-palkitut toimivat ISS:n arvojen – yhtenäisyys, rehellisyys, vastuullisuus, yrittäjyys ja laatu – mukaisesti ja tekevät niin asiakkaan kuin työkavereiden elämästä helpompaa, tuottavampaa ja mukavampaa. Omena-palkinnon saajaa voi ehdottaa työkaveri, esihenkilö tai asiakas. Esittelemme nyt vuoden 2023 kuusi Omena-finalistia, yhden jokaisesta liiketoimintayksiköstämme. Tällä kertaa finalistien joukossa on ennätykselliset kolme tiimiä.

Ehdokas numero 1: Moses Villafranca

MosesSuuressa pääkonttorikohteessa työskentelevä Moses on edennyt reilussa vuodessa siivoojasta tiimin vetäjäksi ja palveluohjaajaksi. Mosekselle sataa positiivista palautetta asiakkaan taholta. Koko tiimin työpanos ja hyvä asenne näkyvät koko kiinteistön käyttäjien viihtyvyydessä.

”Se poikkeuksellinen palveluasenne ja ammattiylpeys, jolla Moses on tehtäväänsä hoitanut, on juuri sitä, mitä kumppanilta toivomme. Meille on tärkeää, että toimitiloistamme pidetään huolta tinkimättömästi, ja Moses tekee sen tiiminsä kanssa erinomaisesti ja positiivisella vireellä, joka tarttuu”, asiakas kiittää.

Ehdokas numero 2: Tiimi Caj Lipponen, Dan Westerlund, Panu Frank, Sami Salomaa ja Valtteri Pehkonen

KA2-tiimi

Merkittävän teollisuuskohteen paloturvapalvelutiimi tunnetaan ratkaisukeskeisestä ja erityisen asiakaskeskeisestä toiminnastaan. Tämä tiimi puhaltaa hyvin yhteen hiileen: ongelmat ratkotaan yhdessä, ja työt saatetaan loppuun saakka, vaikka haasteita olisi kuinka.

”Mennyt vuosi oli kiireinen ja haastava monelta kantilta. Oli paloilmoitinkeskusten uudistuksia, tarkastuksia, haasteita laitetoimittajien kanssa sekä siihen päälle kaikki vikatilanteet ja testaukset. Henkilöstönne on aikaansaavaa ja aktiivista sekä osoittanut hyvää asennetta suorittaessaan kaikkia pelastuspalvelumme ja eri projektien tehtäviä”, kuuluu asiakkaan palaute.

Ehdokas numero 3: Diana Boikova

Diana

”Diana on luottohenkilöni! Aina iloinen, ystävällinen, yhteistyökykyinen ja valmis auttamaan. Hän toimii kuin ajatus: tarttuu töihin oma-aloitteisesti ja hoitaa kaiken täsmällisesti ja huolellisesti. Dianan työn jälkeen voi aina luottaa, ja lisäksi hänen työmoraalinsa ja sitoutuminen työhön ovat todella korkealla tasolla.”

Näin asiakas kehuu Dianaa, joka tunnetaan myös omassa tiimissä sitoutuneena, kehittämismyönteisenä ja kollegoita tukevana ammattilaisena. Diana on myös hyvä esimerkki siitä, miten sinnikkyys palkitaan: aloittaessaan yli 25 vuotta sitten ISS:llä hän ei osannut yhtään suomea, mutta nyt kieli on hallussa.

Ehdokas numero 4: Kiinteistönhoidon tiimi Arttu Soininen, Eero Pitkänen, Ilkka Määttä, Jouni Houtsonen, Jukka Kohvakka, Mika Tuokko Sakari Hartikainen, Seppo Tiilikainen, Timo Oinonen ja Timo Paldanius

Kihu_tiimikuva

Tähän kuopiolaiseen finalistitiimiin kuuluu niin kiinteistönhoidon ammattitaitoa kuin teknistäkin osaamista. Porukan erinomainen ammattitaito ja kyky palvella asiakasta ovat varmistaneet asiakkaan tyytyväisyyden ja liiketoiminnan tuloksellisuuden jo vuosien ajan.

”Jokaisella tekijällä on ollut merkittävä rooli, olipa se sitten asiakkuuden arjen järjestelyt, asiakkuuden hoito, lisämyynnin saaminen tai kehitysehdotusten tekeminen. Tiimi on parhaimmillaan vaativissa kohteissa”, esihenkilö kehuu.

Kohteiden korkeat vaatimukset huomioiden tiimi on saavuttanut erinomaisia tuloksia asiakastyytyväisyyskyselyissä. Palvelualttiudesta pisteitä tuli viimeksi 4,25 ja työn laadusta 4,1.

Ehdokas numero 5: Projektitiimi Aki Suokas, Eveliina Keränen, Markus Kääriä, Pasi Ahola ja Saku Piispa

Tekniset_tiimi

Haastavassa datakeskusympäristössä toimiva teknisten palveluiden tiimi on saavuttanut työturvallisuuden mittareilla erinomaisen tuloksen: vuoden vaihtuessa saavutettiin kuusi vuotta ilman työtapaturmia.

Asiakas asettaa työturvallisuudesta huolehtimisen yli kaiken muun. Ilman näitä tuloksia meillä ei olisi näin vahvaa luottamukseen perustuvaa asiakassuhdetta.

”Tämä on ilmiömäinen saavutus ja osoittaa ISS:n täyden sitoutumisen suorittamaan projektit korkeimpien turvallisuusstandardien mukaisesti”, hehkuttaa asiakas.

Ehdokas numero 6: Khodadad Nazari

Khodadad

Khodadad on useissa kohteissa tuuraava ja peruspesuja tekevä siivooja, joka saa säännöllisesti positiivista palautetta niin asiakkailta kuin työkavereilta. Hän on erittäin sitoutunut työntekijä, joka ottaa työt vastaan iloisesti aina mihin tahansa kohteeseen onkaan menossa. Keikkakohteissa työskennellessään Khodadad antaa oman panoksensa lisämyynnille ja osoittaa haluavansa oppia koko ajan lisää eri kohteista ja mahdollisuuksista.

”Khodadad on yksi historiamme parhaita siivoojia. Loistavan työn jäljen lisäksi hän on erinomainen asiakaspalvelija, joka kohtaa aina kaikki positiivisesti”, kiittää asiakas.

Khodadad on sitoutunut kehittämään omaa osaamistaan myös opiskelemalla suomen kieltä Työpaikan suomi -koulutuksessa.

Vuoden 2023 Omena-voittaja julkistetaan tammikuun torstaina 25. tammikuuta.

 

 

 

 

Liittyvät julkaisut