ISS:n turvapalveluissa korostuu asiakaspalveluhenkisyys. Siksi työkin on avoimempaa ja ihmisläheisempää kuin ennen, ja tiimityötä arvostetaan, sanovat turvapalveluissa pitkään työskennelleet Jaakko Hankkila ja Markus Juvonen.
Asiakaspalvelua, aulapalvelua, paikallisvartiointia, järjestyksenvalvontaa, valvomotyötä, postitusta, turvatarkastustehtäviä, virastomestaripalveluita, asiantuntijapalveluita. ISS:n turvapalvelut ja turvatuote pitävät sisällään kokonaisen kattauksen.
Monipuolisuudesta kertovat myös Jaakko Hankkilan ja Markus Juvosen urapolut. Hankkila aloitti vartijan työt vuonna 2003, minkä jälkeen hän on työskennellyt kohde-esimiehenä käräjäoikeudessa, ylivartijana piirivartioinnissa, vuoroesimiehenä lentokentällä ja teollisuuskohteessa, palveluesimiehenä, turvallisuusasiantuntijana, palvelupäällikkönä ja asiakkuuspäällikkönä.
Juvonen on puolestaan edennyt vuoden 2010 vartijan kesätöiden jälkeen ylivartijaksi, kohde-esimieheksi ja lopulta vuoroesimieheksi.
Asiakkuuspäällikkönä Hankkila johtaa turvapalveluita ja niiden operatiivista toimintaa ISS:n julkishallinnon asiakkuuksissa. Lisäksi hän vastaa asiakkuuksiin liittyvistä turva-asioista, kuten henkilöstön hyväksyttämisestä, turvaselvityskäytännöistä ja turvallisuussopimuksista.
Hankkila tekee tiiviisti töitä vuoroesimies Juvosen kanssa, onhan hän tämän lähiesihenkilö. Vuoroesimiehen tehtävänkuva on tosin laajempi kuin titteli antaa ymmärtää. Vuorosuunnittelun ohella Juvonen johtaa toimintaa ja huolehtii työntekijöiden tarpeista omissa kohteissaan.
“Mentaliteettini on työntekijät edellä. Olen siellä, missä minua tarvitaan. Perehdytän, tuuraan, tuen asiakkuuksien haltuunotoissa ja kehittämisessä. Toimistopäivinä pyörin kohteissa katsomassa, että asiat ovat hyvin, ja osassa vuoroista teen yhtä lailla aulatöitä”, Juvonen sanoo.
Tiimityötä yli kohde- ja palvelurajojen
Vaikka päivittäistä työtä vartijana tekisi yksin, muiden kohteiden kollegoihin ollaan tiiviisti yhteydessä. Myös liikkuvaa työtä tekeviltä esihenkilöiltä, kuten Hankkilalta ja Juvoselta, saa tukea.
“Puhun itse sen puolesta, että työntekijöitä olisi yhdessä paikassa useita. Usein yhdessä keksitään parempia ratkaisuja kuin yksin”, Juvonen sanoo.
Turvapalvelut ovat ennen kaikkea tukitoimi kohteissa, joissa ISS vastaa muistakin palveluista. Siksi tiimityö ylittää myös palvelurajat. Aulapalveluhenkilöt työskentelevät tiiviisti siivouksen, kiinteistöhuollon ja ravintolapalveluiden työntekijöiden kanssa.
“Työpöydälleni tuli tovi sitten uusi valtionvirasto, jossa ISS tuottaa aulapalvelut, virastomestarin palvelut, siivouspalvelut ja ravintolapalvelut. Asiakas halusi yhden kohdevastaavan, joten toimin kaikkia palveluita edustavana yhteyshenkilönä”, Juvonen kertoo.
Vartija on ennen kaikkea asiakaspalvelija
ISS:n turvapalveluissa vartiointi on taustalla ja se, mitä asiakkaalle näkyy, on sosiaalista asiakaspalvelua. Juvosen mielestä turva-alan työnteko onkin tänä päivänä avoimempaa ja ihmisläheisempää kuin ennen.
“Asiakaspalvelulähtöisyys korostuu erityisesti meillä ISS:llä, ja vartijoilta kaivataan sosiaalisuutta ja monipuolisuutta. Työntekijät pääsevät mukaan asiakkuuden ja kohteiden kehittämiseen, heitä kuunnellaan ja heiltä pyydetään kehitysideoita, sillä he tuntevat asiakkaat parhaiten”, Juvonen sanoo.
Vaikka vartijalla on tietyt oikeudet ja velvollisuudet, turvallisuus on osa monipalvelua.
“Meillä vartija on ennen kaikkea asiakaspalveluhenkilö, aulahenkilö, virastomestari”, Hankkila tiivistää.
Urapolkusuunnitelma ohjaa uralla etenemistä
Asiakaspalvelulähtöisessä työssä esihenkilötyön merkitys korostuu. Juvonen on itse välimaastossa: yhtäältä hänellä on oma lähiesihenkilö, toisaalta hän toimii omien tiimiläistensä esihenkilönä.
“Esihenkilö näyttää mallin, perehdyttää ja toimii neutraalina alustana työnantajan ja työntekijän välillä. Olennaista on käydä avointa, kehittävää keskustelua”, Juvonen sanoo.
Juvonen on käynyt työn tueksi lähiesimiestutkinnon. Ovatpa Hankkila ja Juvonen muutenkin kouluttautuneet työn ohessa ahkerasti. Molemmat ovat käyneet turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon. Hankkila on suorittanut lisäksi johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon, ja Juvonen opiskelee parhaillaan tradenomin tutkintoa ISS:n ja Metropolian yhteistyöohjelmassa.
“Liputan vahvasti mahdollisuutta kouluttautua työn ohessa, ja sitä on tärkeä tuoda esiin. Oma esihenkilönikin on kannustanut tähän. Kun sain keväällä valmiiksi johtamistutkinnon, hän kysyi heti, mitäs alat opiskella syksyllä”, Hankkila kertoo.
Vartijoiden etenemismahdollisuuksista Hankkila ja Juvonen ovat yhtä mieltä: ne ovat loistavat. Työntekijöiden kyvykkyydet pyritään tunnistamaan, jotta ne voidaan jalostaa urapoluiksi. Urapolkusuunnitelmilla tuetaan jokaisen kehitystä ja työn mielekkyyttä.
“Markus tekee huikeaa työtä kentällä kohde-esimiesten ja ylivartijoiden kanssa. Luomme kahden vuoden urapolkusuunnitelmia. Työtä on mahtava seurata. Aikoinaan etenin itsekin kohde-esimieheksi, sillä joku muu luotti minuun”, Hankkila sanoo.
Hankkilan mielestä työssä parasta onkin luottamuksen ilmapiiri. Jokaisen tekemiseen ja työpanokseen uskotaan ja luotetaan. Henkilöstöä kuunnellaan, ja onnistumisia käydään läpi yhdessä.
Millaista on teollisuusvartijan työ? Lue Robert Tikkisen uratarina