Siirry suoraan sisältöön
Näin ISS:llä johdetaan – ota talteen esimiesten johtamisopit

ISS:n esimiehet johtavat avoimesti, rehellisesti ja johdonmukaisesti, niin järjellä kuin tunteellakin. Kysyimme heiltä parhaat johtamisopit jaettaviksi.

Hyvä henkilöstöjohtaminen on yksi ISS:n menestystekijöistä. Se lisää henkilöstön sitoutuneisuutta ja motivaatiota. Hyvällä johtamisella varmistetaan, että jokainen tietää omalle työtehtävälleen asetetut odotukset ja tavoitteet.

Pyysimme ISS:n esimiehiä laittamaan parhaat johtamisoppinsa jakoon. Löydätkö oivalluksista jotain, mitä voit hyödyntää omassa työssäsi?

”Johtaja on parhaimmillaan tasapainoinen yhdistelmä järkeä ja tunnetta”

Anniina Haapalahti, asiakaspalvelupäällikkö

”Johdan muita luomalla prosesseja ja valmentamalla ihmisiä. Tunnistan asiakkaan tarpeita ja huolehdin siitä, että tiimilläni säilyy oikea kurssi ja tahti. Usein ajatellaan, että järjestelmällisyys on este nopealle ja joustavalle reagoinnille. Päinvastoin: systemaattisuus johtaa proaktiivisuuteen. Johtajuus on kaikkea sitä, mikä mahdollistaa järjestelmällisen etenemisen kohti tavoitteita.

Järki ja tunne eivät ole vastakkaisia asioita – molempia tarvitaan. Järki pitää liiketoiminnan tuottavana, poistaa esteitä ja luo prosesseja, jotka parhaimmillaan tekevät ammattilaisen päivästä tehokkaan ja vaivattoman. Tunne taas motivoi, sitouttaa, palkitsee, innostaa ja vapauttaa toimimaan rohkeasti ja yrittäjähenkisesti. Johtaja on parhaimmillaan tasapainoinen yhdistelmä niin järkeä kuin tunnetta.

Johtajuus edellyttää näkemystä, mutta myös uteliaisuutta. Johtajuus on rohkeutta, mutta myös nöyryyttä. Johtajuus on maalintekopaikkojen tunnistamista ja vastapallojen iskuja. Siksi johtaminen vaatii aina myös itsensä huoltoa ja tiimin tukea.”

”Hankaliin asioihin pitää puuttua nopeasti, mutta ei hätiköiden”

Helena Mannila, palveluesimies

”Yritän olla johdonmukainen ja avoin sekä ennakoida. Päätösteni täytyy olla perusteltuja, eivätkä ne saa tulla muille puskan takaa.

Hankaliin asioihin pitää puuttua nopeasti, mutta ei hätiköiden. Joskus yön yli nukkuminen selkeyttää mielikuvaa tilanteesta ja auttaa tekemään päätöksen.”

”Johtamisen lähtökohtia ovat avoimuus ja rehellisyys”

Bettina Santahuhta, Service Manager

”Johtamisen lähtökohtia ovat avoimuus ja rehellisyys. Olemme kaikki työssäkin ihmisiä, teemme tätä omalla otteellamme ja yritämme parhaamme.

Joskus, kun unohduksia tai vahinkoja sattuu, ne on vain uskallettava myöntää. Tärkeää on ihmisen kohtaaminen ihmisenä ja keskinäinen kunnioitus.”

Näin ISS:läiset johtavat – poimintoja gallup-vastauksista

”Opastan alkuun ja ohjaan, jos huomaan kelkan kääntyvän väärään suuntaan. Seuraan kauempaa ja pyrin olemaan apuna, jos joku apua kaipaa.”
 

”Luottamuksella, kuuntelemalla, antamalla palautetta.”
 

”Tehokkaasti, tukien ja eteenpäin vieden.”
 

”Olen läsnä, opastan ja vaadin. Annan valtaa ja luvan ideoida.”
 

”Henkilöstöjohtaminen on helpompaa, kun tiedät, ketä johdat. Eli anna "pala" itseäsi tekijöillesi sekä kuuntele ja keskustele heidän kanssaan – ole luottamuksen arvoinen.”

Liittyvät julkaisut