Siirry suoraan sisältöön

Osaamisen kehittäminen sekä monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden kulttuurin toteuttaminen ovat ISS:n tärkeitä strategisia painopisteitä. Haluamme tarjota jokaiselle paikan, jossa voi kasvaa. Tästä ovat päässeet osallisiksi myös rekrytointiasiantuntijat Ahmed Mohamud ja Aleksi Protski.

Ahmed Mohamud ja Aleksi Protski ovat kumpikin opiskelleet esimiestyötä ja henkilöstöhallintoa. Aleksi on valmistunut tradenomiksi, Ahmedilla on meneillään kolmas opiskeluvuosi. Kumpikin sai ensikosketuksensa oman alan töihin ISS:n rekrytointitiimissä.

– Sain täältä ensin puoleksi vuodeksi harjoittelupaikan ja sen jälkeen kesätyösopimuksen. Nyt olen vakituisessa tehtävässä rekrytointiasiantuntijana, Aleksi kertoo.

ISS:n kokoisessa yrityksessä on jatkuvasti kymmeniä työpaikkoja auki, ja talon oma rekrytointitoiminto auttaa eri liiketoimintojen esihenkilöitä löytämään sopivia osaajia niin talon sisältä kuin ulkopuolelta. Rekrytointiin liittyvät tehtävät ovat monipuolisia, myös uraansa aloitteleville.

– Olemme olleet mukana esimerkiksi rekrytapahtumissa, joissa on päässyt tutustumaan ihmisiin ja juttelemaan työnhakuun liittyvistä asioista, sanoo Ahmed, joka on työskennellyt rekrytointitiimissä niin kesätyöntekijänä kuin osa-aikaisena asiantuntijana.

– Minulla ei ollut rekrytoinnista aiempaa kokemusta, joten kaikki on ollut uutta. Mutta myös harjoittelijat ja kesätyöntekijät saavat perehdytyksen samoihin tehtäviin, joita muutkin rekrytointiasiantuntijat tekevät. Se on tuntunut kivalta.

Aleksi ja Ahmed ovat yhtä mieltä siitä, että ISS:llä pääsee kehittämään omaa ammattitaitoaan ja että oppimisen mahdollisuuksia on tarjolla.

– Talon tarjoamat erilaiset koulutukset tuovat työhön uutta näkökulmaa ja uudenlaista motivaatiota ihmisille, jotka ovat olleet pitkään talossa, Aleksi sanoo.

– Hyvistä tekijöistä pyritään pitämään kiinni, se näkyy täällä kyllä selkeästi. Aktiivisesti etsitään vaihtoehtoja niille, jotka haluavat kokeilla erilaisia tehtäviä, Ahmed kehuu.

Työvoiman saatavuushaasteita taklaamassa

Työvoiman saatavuushaasteet koettelevat useita toimialoja ja yrityksiä ympäri Suomen, eikä ISS:n kaltainen palveluyritys ole poikkeus. Miten tämä on näkynyt rekrytointitiimin työssä, entä millaisia ratkaisuja nuoret HR-ammattilaiset haasteisiin ehdottaisivat?

– ISS toimii ympäri Suomen, ja eri alueilla voi olla erityyppisiä haasteita työntekijöiden saatavuudessa. ISS:n omien tehtäväkohtaisten kriteerien lisäksi asiakkaalla saattaa olla omat vaatimuksensa, jotka tulee ottaa huomioon, Ahmed kertoo.

Kriteerien yhteensovittaminen ei aina ole ihan yksinkertaista. Aleksi ja Ahmed pohtivat, että nykyisessä työvoimapulassa voisikin olla hyvä arvioida uudelleen, ovatko esimerkiksi kaikki kielitaitovaatimukset välttämättömiä työssä onnistumiselle.

Vastauksena näihin haasteisiin ISS panostaakin merkittävästi oppisopimuskoulutukseen ja kielivalmennuksiin, joista yhtenä esimerkkinä on puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan englanninkielinen ammattitutkinto.

Aleksi ja Ahmed miettivät yhdessä myös korona-ajan vaikutusta työvoiman saatavuuteen:

– Varmasti esimerkiksi ravintola-alalle on syntynyt epävarmuutta tiheään muuttuneiden rajoitusten myötä. Monet ovat esimerkiksi kouluttautuneet uudestaan. Opiskelijoita on tällä hetkellä todella paljon, ja yritysten olisi hyvä miettiä heidän hyödyntämistään enemmän työmarkkinoilla.

– Ravintolapalveluissa meidän valttinamme on se, että työ tapahtuu päiväsaikaan. Se mahdollistaa hyvin myös työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen.

Miksi juuri ISS?

Kun pohditaan ISS:n houkuttelevuustekijöitä, Aleksilta ja Ahmedilta pulppuaa pitkä lista asioista, jotka tekevät ISS:stä hyvän työnantajan ja paikan, johon kannattaa hakeutua.

– Täällä on jotenkin tosi hyvä olla. Yhteishenki on huippu, ja kaikki auttavat toisiaan. Sen näkee, että kaikilla on sama tavoite, jonka eteen tehdään duunia, Ahmed listaa.

– ISS on iso ja tunnettu yritys, jossa kaikista pidetään huolta ja perusasiat ovat kunnossa. Sen lisäksi asioista on helppo sopia ja ISS:llä vallitsee turvallisuuden tunne siitä, että asiat hoituvat sääntöjen mukaan. Ja perehdytysohjelma on huolellisesti mietitty, Aleksi sanoo.

Paikka jokaiselle

Myös monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden kulttuuri näkyy ja tuntuu ISS Suomen toiminnassa rekrytointia ja esimiestyötä myöten.

– Kyllä täällä on selvästi se ilmapiiri, että jokainen voi tulla sellaisena kuin on. Meillä on kaikenikäisiä työntekijöitä ja erilaisista taustoista ympäri maailman. Ja meillä tehdään työtä sen eteen, että oikealle osaajalle tai innokkaalle oppijalle löytyy perehdytyksen ja koulutuksen myötä sopiva homma, Ahmed kertoo.

– Meillä ollaan joustavia ja ymmärretään erilaisia elämäntilanteita. Pyrimme esimerkiksi tarjoamaan uuden paikan, jos työ nykyisessä kohteessa päättyy tai henkilö muuttaa uudelle paikkakunnalle, Aleksi sanoo.

– ISS:n ja Startup Refugeesin yhteistyö on myös positiivinen asia ja kertoo tavoitteestamme löytää töitä kaikille. Kuuntelemme kaikkia, kartoitamme kaikkien osaamista, ja pyrimme siihen, että kielitaito ei ratkaise ISS-uraa, jos muut asiat ja halu oppia ovat kunnossa, Ahmed sanoo.

 

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!