Siirry suoraan sisältöön
Kokki luo hyvää ruokaa ja tilan rauhoittua

Hyvä tila on sellainen, jossa jokainen voi elää ja työskennellä innostavassa ja toimivassa ympäristössä. Kysyimme ISS:n kokilta, miten hän luo tiloja, joissa on hyvä olla.

Kokki Maria Eriksson on tänä vuonna päässyt kokeilemaan uutta, kun hän on keittiön lisäksi ahertanut Haaga-Helia Porvoo Campuksen ravintolassa salin puolella. Ravintola pitää opiskelijat, opettajat ja ammattikorkeakoulun muun henkilökunnan kylläisinä.

Puolitoista vuotta ISS:llä työskennellyt Maria valmistaa lounaita, salaatteja ja jälkiruokia sekä pitää salin puolella paikat siistinä ja vitriinituotteet tuoreina. Salissa tehtäviin kuuluvat myös myyntityö, kassatyöskentely ja asiakaspalvelu.

Kun Maria tulee aamulla keittiövuoroon, hän aloittaa ruoan valmistuksen. Kaikki on valmista, kun nälkäiset lounastajat aamupäivällä saapuvat. Lounasaika on ravintolan työntekijöille päivän hektisin, mutta heidän uurastuksensa ansiosta lounastajat saavat rentouttavan tauon opiskelusta tai työstä. Heille kiire ei välity.

– Jos talo on täynnä, menee kahdesta kolmeen tuntia aivan siivillä, kun viemme lisää ruokaa pöytään, tiskaamme astioita ja varmistamme lounashetken onnistumisen.

Eväät onnistuneeseen ja rauhalliseen taukoon.

Kun lounasajan kiireet hellittävät, iltapäivä kuluu siivotessa. Ennen kuin päivä on pulkassa, Maria kertaa vielä, mitä seuraavana päivänä syödään. Viikon ruokalista on selvillä hyvissä ajoin.

Ruokalistojen suunnittelu ei kuulu Marian vastuulle, mutta vitriiniin hän yrittää aina keksiä jotain uutta. Joko hän laittaa tuotteita esille uudella tavalla tai loihtii uuden välipalan. Työssä motivoi sen monipuolisuus.

– Saan tehdä tosi erilaisia juttuja. Olla keittiössä, salissa ja tiskissä. Pääsen toteuttamaan itseäni ja luomaan jotain uutta ja erilaista. Asiakkailta saa myös suoraa palautetta. He sanovat kyllä, oliko hyvää, Maria sanoo.

Maittavaa ruokaa valmistamalla kokki varmistaa, että asiakkaan lounas- tai kahvihetki on onnistunut ja rauhallinen.

– Ravintolaamme tulevat pystyvät rauhoittumaan hetkeksi ja pitämään tauon. Tarvittaessa muunnamme ravintolan myös muuhun kuin opiskelijaruokailuun, kuten pitseriaksi, pikkujoulutilaksi, vappubrunssiksi tai äitienpäivälounaaksi.

Videolla Maria kertoo, miten hän luo tiloja, joissa on hyvä olla:

Haaga-Helia Porvoo Campuksen johdon assistentti Sointu Silo-Hämäläinen syö kampusravintolassa ja järjestää tapahtumia yhteistyössä ravintolan väen kanssa. “ISS:n tilaan suunnittelema hyvä flow mahdollistaa kiireisiin koulu- ja työpäiviin joustavan hengähdystauon. On ilo ja helpotus, kun voin luottaa ravintolan väen suunnittelevan erilaisiin tapahtumiimme sopivat, budjettiin istuvat tarjoilut”, hän kertoo.

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!