Siirry suoraan sisältöön
Ympäristöä ja työntekijöitä kunnioittaen – Vastuullisuus ohjaa Technopoliksen ja ISS:n yhteistyötä

Valtakunnallisen sopimuksen ansiosta uudet innovaatiot ja toimintamallit on saatu tehokkaasti käyttöön Technopoliksen eri pisteissä myös poikkeuksellisen vuoden aikana. Hyvästä yhteistyöstä kertoo muun muassa se, että siivouksen asiakastyytyväisyys oli Technopolis-konsernin tasolla vuonna 2020 korkeampi kuin viiteen vuoteen.

Siivouksen merkitys ja vastuullisuus ovat nousseet koronapandemian aikana usein otsikoihin. Technopoliksen ja ISS:n yhteistyössä vastuullisuus on ollut vankkumaton osa arkea aivan yhteistyön alusta asti. Jo sopimustasolla on määritelty eettisen työn periaatteet ja asetettu siivouksen ympäristöystävällisyydelle tavoitteet.

– Yhteistyömme kannalta on merkityksellistä, että ISS on hyvämaineinen ja vastuullinen toimija, jonka voimme luottaa hoitavan työntekijöidensä työsuhteet aina asiallisesti, Technopoliksen Kampus- ja siivouspalvelujen konseptipäällikkö Salla Brunou kertoo.

– Meillä vastuullisuus ei tarkoita pelkästään ympäristöystävällisyyttä, joka on toki tärkeä osa yhteistä vastuullisuustyötämme. Vastuullisuus tarkoittaa myös kestävää henkilöstöpolitiikkaa ja työturvallisuutta, jotka ovat korostuneet koronaviruksen aikaisessa toimintaympäristössä, sanoo ISS:n asiakkuusjohtaja Ainokaisa Kostamo.

Siivouspalvelut läpi valtakunnan

ISS:n ja Technopoliksen yhteistyö alkoi jo 2000-luvun alkupuolella. Nykyinen valtakunnallinen siivouspalvelusopimus tuli voimaan vuoden 2018 alussa. Siitä lähtien ISS on toiminut Technopoliksen strategisena kumppanina, kehittäen siivouspalveluita vastuullisesti ja innovaatioita hyödyntäen.

Asiakkaiden palaute ja siivoustyön ammattilaisten ehdotukset tuovat syötteitä ketterään kehitystyöhön. Valtakunnallisen kumppanuuden ansiosta uusia ratkaisuja on voitu ottaa käyttöön samaan aikaan eri yksiköissä ympäri Suomea. Yksi innovaatioista on kemikaalivapaa siivous, joka muun muassa vähentää siivouksen ympäristökuormitusta ja vaikuttaa siivoustyön ammattilaisten työhyvinvointiin.

– Olemme siirtyneet Technopoliksen kampuksilla käyttämään Tersanon otsonivettä, joka tutkitusti tuhoaa bakteereja ja viruksia. Sen ansiosta olemme voineet vähentää muiden desinfioivien siivousaineiden käyttöä, mikä on paitsi tukenut ympäristöystävällisyyden tavoitteita, myös vähentänyt pintojen kulumista, Kostamo kertoo.

– Haluamme Technopoliksella tarjota maailmanluokan toimitilapalveluja. Minua kiinnostaa erityisesti se, miten voimme tilasuunnittelulla vaikuttaa siivottavuuteen ja ylläpitokustannusten ennustettavuuten – designista ja laadusta tinkimättä, Brunou sanoo.

Poikkeusaika tiivisti yhteistyötä

Maaliskuussa 2020 Technopolis ja ISS aloittivat viikoittaiset poikkeustilannepalaverit, joiden avulla rakennettiin yhtenäistä tilannekuvaa ja pohdittiin ratkaisuja muuttuneeseen toimintaympäristöön.

– Olemme nojanneet koronasiivouksissa ja tehostetuissa siivouksissa ISS:n suosituksiin ja ammattitaitoon. Suuresta kumppanista on ollut tässä tilanteessa hyötyä. ISS on voinut jakaa oman konserninsa sisällä kerryttämäänsä globaalia kokemusta kaikkiin Suomen yksiköihin, Brunou kertoo.

ISS:n koronatyöryhmän ohjeistukset ja Service Excellence -tukiorganisaation kehittämät toimintaohjeet tuotiin nopeasti osaksi Technopoliksen siivouspalvelutuotantoa. Technopoliksen kampuksille rakennettiin valmius tehostettujen siivousten ja koronavirustartuntaepäilysiivousten toteuttamiseen. Technopoliksen asiakkaiden ja vuokralaisten muuttuviin tarpeisiin luotiin myös joustavia siivouspalvelupaketteja.

– Normaaliarjessa yhteistyötä on leimannut tekemisen vapaus eri yksiköissä, mutta korona osoitti yhteisten toimintatapojen merkityksen, Brunou pohtii.

– Tekemisessämme on korostunut toimintaympäristöön ja asiakastarpeiden muutoksiin vastaaminen ketterästi ja joustavasti, Kostamo lisää.

Haluamme Technopoliksella tarjota maailmanluokan toimitilapalveluja, kertoo Technopoliksen Kampus- ja siivouspalvelujen konseptipäällikkö Salla Brunou.

Turvaa työntekoon

Siivoustyön ammattilaisten ja Technopoliksen asiakkaiden työturvallisuuteen on panostettu jatkuvasti suojavarusteiden, turvavälien ja muiden ennakoivien keinojen avulla.

– Yksi oppi oli se, että siivoustiimien päivärytmiä kannattaa hajauttaa “soluiksi”. Kun kaikki siivoojat eivät kohtaa päivän aikana, pienenee riski siihen, että koko tiimi määrättäisiin yhtä aikaa karanteeniin, Brunou kertoo.

Epidemian aikana siivouspalveluiden kysyntä on vaihdellut rajoitusten ja etätyön myötä. Vakituiselle henkilöstölle on kuitenkin pystytty tarjoamaan työtä läpi epidemian.

– Olemme onnistuneet organisoimaan palvelutuotantoa joustavasti yhteistyössä henkilöstömme kanssa, Kostamo sanoo.

– Pitkällä yhteistyösopimuksella ja työkuorman kohtalaisella ennustettavuudella on myös yhteiskuntavastuun arvoa, lisää Brunou.

Yhdessä asiakastyytyväisyyden puolesta

Technopolis pyytää asiakkailta säännöllisesti palautetta siivouksen laadusta. Vuonna 2020 siivouksen asiakastyytyväisyys oli koko Technopolis-konsernin tasolla korkeampi kuin viiteen vuoteen.

– Koronapandemia nosti siivouksen aiemmasta poikkeavalla tavalla huomion kohteeksi ja ISS:n kanssa pystyimme vastaamaan asiakastarpeisiin poikkeusaikanakin hienosti, Brunou kertoo.

– Poikkeuksellinen vuosi on korostanut yhteistyömme merkitystä Technopoliksen asiakkaiden tyytyväisyyden ja liiketoiminnan edellytyksen varmistamisessa, Kostamo kiteyttää.

Tutustu ISS:n siivouspalveluihin >> 

Liittyvät julkaisut