Siirry suoraan sisältöön
Syksy tuo liikenteeseen hirvet ja hämärän

Tällä viikolla vietetään syyspäiväntasausta. Se tarkoittaa sitä, että päivät lyhenevät ja illat sekä aamut pimenevät. Ilmassa on usein sumua – ja liikenteessä hirvieläimiä. Ollaan tarkkoina!

Tarkkaavaisuus ja ennakointi ovat kaiken a ja o, kun on liikkeellä vuorokauden hämärinä ja pimeinä tunteina. Omasta näkyvyydestä on syytä pitää erityisen hyvä huoli, on liikkeellä sitten autolla, pyörällä tai jalkaisin. Kaupunkialueilla jalankulkija jää helposti näkymättömäksi katuvaloista huolimatta – muistathan siis varustaa takkisi heijastimilla!

Syksyllä liikkeelle lähtevät myös hirvet, kun metsästyskausi ja kiima-aika alkavat. Riski törmätä hirveen tai muuhun hirvieläimeen on suuri niillä alueilla, joissa hirviaidat alkavat ja loppuvat. Vaikka hirvionnettomuuksien määrä on laskussa, niitä tapahtuu kuitenkin paljon – viime vuonna lähes 1 700. Onnettomuuksista lähes kolmannes tapahtuu syys-lokakuussa. Otathan metsästysajan huomioon myös sienestäessäsi tai muuten metsässä retkeillessäsi. Silloin kannattaa pukeutua huomioväreihin.

Hirvionnettomuuksien merkittävimmät riskitekijät ovat liian suuri ajonopeus ja alentunut näkyvyys. Muista siis nämä:

  • Pidä kädet ratissa, katse tiellä ja ajatukset ajamisessa.
  • Tarkista ajovalot ja käytä kaukovaloja mahdollisimman paljon.
  • Usko hirvivaaramerkkejä.
  • Noudata nopeusrajoituksia ja pidä riittävä turvaväli. Vähennä nopeutta hirvivaara-alueella ja jarruta heti, jos havaitset jotain poikkeavaa.
  • Kun kuljet jalkaisin, huolehdi näkymisestäsi ja käytä heijastimia.
  • Pyöräillessäsi tarkista pyörän valojen ja heijastimien kunto ja huolehdi siitä, että myös vaatteissasi on heijastimia. Huomioliivin käyttäminen on aina hyvä idea.

Toimi näin onnettomuustilanteessa:

  • Varoita muuta liikennettä ja vie varoituskolmio paikalleen.
  • Auta ja hälytä apua, jos onnettomuudessa on loukkaantuneita (hätänumero 112).
  • Ilmoita aina poliisille (hätänumero 112).

Lähde: Liikenneturva
Kuva: Liikenneturva

 

Liittyvät julkaisut