Siirry suoraan sisältöön
Hei jalankulkija, pysy pystyssä ja huolehdi näkyvyydestäsi! // Pedestrian: be ready for slippery conditions!
Talvi on tullut koko maahan, ja liukastumisriski lumisilla ja jäisillä reiteillä luonnollisesti kasvaa. Elämme myös vuoden pimeimpiä viikkoja, jolloin omasta näkyvyydestä huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää. Tärkein seikka kaikessa turvallisessa liikkumisessa on ennakointi.

Näillä vinkeillä pysyt pystyssä talvisilla keleillä ja näyt muille tiellä liikkujille.

  • Tarkista keli. Ennakoi ja ota seuraavan päivän sääennusteen tarkistaminen tavaksi.
  • Varaa aikaa. Älä juokse viime tipassa bussipysäkille tai tapaamiseen. Liukastumistapaturmista moni jäisi sattumatta, jos henkilö olisi keskittynyt huolellisemmin liikkumiseensa ja ollut kiirehtimättä.
  • Käytä pitäviä jalkineita. Liukastumisriskin kannalta vaarallisin keli on, kun jäiselle tielle sataa kuivaa pakkaslunta tai kun jään pinnalle muodostuu vesikalvo. Pidoltaan parhaassa jalkineessa on matala ja leveä kanta sekä vähintään viisi millimetriä syvät pohjaurat. Erityisen liukkailla keleillä kannattaa kengän päälle pujottaa liukuesteet.
  • Älä mene sisäjalkineilla ulos. Edes roskia viemään.
  • Varaudu hiekoitukseen. Kun tiedossa on sateen ja pakkasen liukastama aamu, omalla vastuulla olevat piha-alueet ja kulkuväylät on hiekoitettava. Kävelethän aina pelkästään kunnossa pidettyjä reittejä pitkin.
  • Muista heijastin. Valtaosa meistä kulkee töistä kotiin ja illalla harrastuksiin valoisan ajan jo päätyttyä. Huolehdi näkyvyydestäsi kiinnittämällä vaatteisiisi heijastimia tai käytä heijastavia asusteita. Laki velvoittaa jalankulkijoita käyttämään asianmukaista heijastinta pimeän aikana liikuttaessa.
***

Key points in English: Pedestrian, these tips help you to stay safe on winter conditions.

  • Check the weather forecast.
  • Reserve more time.
  • Use footwear with good grip.
  • Don’t use indoor shoes outside.
  • Prepare for sanding.
  • Walk only on maintained routes.
  • Use reflectors!

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!