Siirry suoraan sisältöön
Insinööriopinnot antoivat varmuuden osaamisesta – ja siivittivät aluepäälliköksi

Keväällä 2021 valmistuivat ISS Insinööriohjelman ensimmäiset talotekniikan insinöörit. Yksi heistä on kiinteistön ylläpitopalveluiden aluepäällikkö Mari Ahtola. Mitä työrintamalle kuuluu liki vuosi valmistumisen jälkeen?

Vuosi sitten keväällä Mari Ahtola rutisti loppuun insinööriopintojaan. Kaksi ja puoli vuotta kestäneiden opintojen ohessa Ahtola työskenteli kiinteistöhuollon palveluesimiehenä.

– En tiedä, miten opiskelu oli edes mahdollista työn, perheen, harrastusten ja kaiken hässäkän keskellä. Ihminen taitaa huomaamattaan venyä vaikka mihin.

Ensimmäinen ISS Insinööriohjelma käynnistyi syksyllä 2018, kun 30 kiinteistön ylläpidon ammattilaista eri taustoilla ja työkokemuksella aloitti työn ohessa talotekniikan insinööriopinnot. Syksyllä 2021 jo toinen vuosikurssi ISS-insinöörejä aloitti opintonsa, ja keväällä 2022 ISS:n tuella voi opiskella myös tradenomiksi.

Muutosten vuosi

Ahtola aloitti ISS-uransa 17 vuotta sitten palveluohjaajana ja eteni kiinteistöhuollon palveluesimieheksi. Työrintamalla vuosi 2021 toi paitsi insinööritutkinnon myös uuden työn kiinteistön ylläpitopalveluiden aluepäällikkönä Pirkanmaalla.

Uralla eteneminen oli Ahtolan mielessä jo ennen insinööritutkinnon suorittamista. Hän kertoi esimiehelleen, että haluaisi tulevaisuudessa tehdä muutakin kuin kiinteistöhuollon työnjohtajan työtä. Hän oli hakenut aluepäällikön tehtävää jo aiemmin.

– En ole matkan varrella harkinnut niinkään yrityksen vaihtoa, vaan olen toivonut eteneväni yrityksen sisällä. Isosta yrityksestä kun on kyse, erilaisia töitä, toimenkuvia ja mahdollisuuksia on paljon tarjolla. Kunhan yrittää sitkeästi, uusia tehtäviä onnistuu nappaamaan.

Ahtolan sitkeys palkittiin mielenkiintoisella työllä: työntekijöiden johtaminen kentällä on vaihtunut kiinteistöhuollon ja teknisten palveluiden eri alojen työnjohtajien ja isompien kokonaisuuksien johtamiseen.

– Töitä tulee tehtyä reippaasti, mutta ne myös antavat paljon. Saan vaikuttaa asioihin ja pystyn organisoimaan ja järjestelemään isoja kokonaisuuksia oman näkemykseni mukaan.

Pätevä myös paperilla

Vaikka osaamista mitataan muullakin kuin tutkintotodistuksella, Ahtola uskoo, että hankituista tutkinnoista ja koulutuksista on vain hyötyä.

– Mitä koulutetumpaa väkeä meillä on paperilla tietyissä tehtävissä, sitä helpompi meidän on myydä palveluitamme asiakkaillemme.

Johtajuusoppi ja projektijohtaminen ovat tärkeimmät käytännön hyödyt, jotka jäivät insinööriopinnoista käteen. Koulutus antoi Ahtolalle varmuuden siitä, että hän tietää riittävästi työnsä eri osa-alueista.

– Varmuus osaamisestani kasvoi, kun opintojen aikana huomasinkin jo osaavani jonkin asian. Nyt siitä on todiste myös paperilla.

ISS:lle räätälöidyt insinööriopinnot keskittyvät kiinteistöjohtamiseen. Opintoihin kuuluvat kurssit eri tekniikan aloista antoivat tarpeelliset pintaraapaisut aloihin. Ahtolan mukaan johtotehtävissä se riittää. Tärkeintä on, että johtaja tietää ja ymmärtää, mistä alaiset ja asiakkaat puhuvat.

– Hyvä johtaja ei välttämättä osaa kaikesta kaikkea, vaan etsii oikeat ihmiset oikeille paikoille ja johtaa toimintaa hyvin.

Opiskelukavereista ammatillinen verkosto

Vaikka opinnot loppuivat, jäljelle jäi eri puolilla Suomea asuvista, ISS:llä työskentelevistä opiskelukavereista koostuva porukka, jonka kanssa Ahtola pitää yhä yhteyttä.

– Jos tarvitsee kollegalta konsultaatioapua, on helppo lähestyä niin sanottua omaa porukkaa riippumatta siitä, missä päin Suomea kyseinen henkilö on.

Opiskelukavereiden joukossa on myös muita aluepäälliköitä. Ahtola huomasi aluepäällikön paikkaa hakiessaan, että vastaavassa tehtävässä toimivalta tutulta oli helppo kysyä työn sisällöstä ja siten varmistaa, että työ on sitä, mitä haluaa tehdä.

Kunhan koronatilanne hellittää, opiskeluporukan voimin suunnitellaan yhteistä tapaamista.

– Valmistujaisemme jäivät koronan takia juhlimatta, joten varmasti tapaamme vielä jossain vaiheessa porukalla.

ISS:lle iso kiitos

Tällä hetkellä Ahtola ei kaipaa takaisin koulunpenkille, ainakaan insinööriopintojen mittakaavassa.

– Sanoin jo edellisten opiskelujen jälkeen, etten enää ikinä opiskele, ja kuinka sitten kävikään. Ei siis parane mennä sanomaan suuntaan eikä toiseen!

Syventävät koulutukset Ahtola näkee jatkossa mahdollisina. Silti hän uskoo, että tiedot ja taidot riittävät nyt hyvin oman työn hoitamiseen. Siitä kiitos kuuluu työnantajalle.

– Mahdollisuus opiskella työn ohessa tässä mittakaavassa on hieno kädenojennus ja bonus työntekijälle. Opiskelusta on vieläpä konkreettista hyötyä etenemisen kautta – siitä iso kiitos ISS:lle!

Minkä neuvon Ahtola antaisi nykyisille tai tuleville insinööriopiskelijoille?

– Keskity ja suunnittele ajankäyttöäsi. Kunhan tehtävät hoitaa aikataulussa, ei ala kerryttää kuormaa, jota on vaikea purkaa, Ahtola listaa.

Entä sitten, jos uhkaa vaipua epätoivoon? Ahtola kannustaa hakemaan tukea opiskelukavereista.

– Porukasta saa tukea ja kun pyytää apua, ongelmat ihan varmasti ratkeavat. Ei kannata jäädä yksin murheidensa kanssa.

Löydä oma ISS-urapolkusi – katso avoimet työpaikat

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!